Itsearviointia ja tietoa

Tällä hetkellä meillä on työn alla pienissä tiimeissä infograafinen suunnittelu, jonka aiheena on painovalmis tuote. Infografiikan idea perustuu tiedon välittämiseen visuaalisen ilmeen kautta, jolloin kuvat ovat suuremmassa roolissa, kuin teksti. Opettelemme myös pitämään tuntikirjanpitoa tulevaisuuden uraa varten.

Työn ollessa vielä vähän vaiheessa, suoritamme väliarvioinnin työstä. Ensimmäisenä arvion omaa esteettistä näkemystäni työtä tehdessä. Itse olen ottanut enemmän värejä käyttöön, kuin että tekisin valkoiselle pohjalle. Vielä mielestäni värien käyttö on omalla kohdallani alkeellista, sillä värien sommittelu sijoittuu vain aiheita jaotteleviin raitoihin. Halusin tuoda CMYK:in ja RGB:n värit selkeiksi, joten ne pomppaavat nyt vähän ehkä liikaa esille työstä (siinä vielä vähän korjattavaa ja kehitettävää). Fonttien kanssa minulla on vielä treenattavaa, sillä kun kirjoitan osan käsin piirtoalustan kanssa, pitää kirjaimia vielä hienosäätää ja kirjoittaa kaikki samalla fontilla.


Otsikoinnit olen pyrkinyt laittamaan samanlaisiksi, pientä hienosäätöä täytyy vielä tehdä, jotta saan tekstit samaan kulmaan. Minulla ei ole niinkään tekstikenttiä, vaan enemmänkin avainsanoja ja selittäviä sanoja.

Kuvassa käytin väreinä vaaleanpunaista, vaaleansinistä, valkoista ja tässä työssä käytin CMYK värimaailmaa, koska kyseessä on tulostetta tuote. Koitin saada laatikoista symmetrisiä, mutta niissäkin on vielä hienosäädön varaa!

CMYK= Cyaani(sinivihreä) Magenta(purppura)Yellow(keltainen) K (key=> avain väri musta).
CMYK väriavaruutta käytetään työssä, joka tulostetaan ja on painovalmis.  Tulostettavassa tuotteessa mittasuhteiden tulee olla millimetreissä (esim. planssin mitat 700x1000mm).





(Kuva:wikipedia)


Painovalmiissa tuotteessa tulee olla väriavaruudet kohdillaan sekä kaikissa teksteissä tulee käyttää create outlines- komentoa, joka kokoaa ja tallentaa tekstit ja fontit, jotta niitä ei voida enää muuttaa toisella koneella.

RGB= Red(punainen) Green(vihreä) Blue(sininen).
RGB väriavaruutta käytetään  työssä, joka laitetaan nettiin tai tarkastellaan ruudulta tai näytöltä.
Ruudulta tarkasteltavasta työssä mittasuhteina tulee käyttää pixeleitä (esim. instagram kuva 1080x1080px).


                                                       


(Kuva: wikipedia)




Kommentit

Suositut tekstit