Etätehtävä 10.1 Oppimisen vallankumous

Saimme tehtäväksi lukea katkelman kirjasta Oppimisen vallankumous. Kirjan sanoma todella osui ja upposi minuun. En ole niinkään "lukija tyyppiä", mutta tämän kappaleen luin yhdessä hujauksessa. Tunnistin itsessäni monta kohtaa kappaletta lukiessani ja ymmärsin myös olleeni hyvin ankara itselleni. Kangistun helposti kaavoihin ja en anna itseni käyttää ns. mallia omille ideoilleni.

Kappaleen suurin sanoma olikin mielestäni lause: "idea on olemassa olevien tietojen uusi yhdistelmä". Tässä minulla on vielä harjoittelemista, mutta otan tämän lauseen itselleni mantraksi jokapäiväiseen elämään opiskelun saralla.

Mietin aina itsekseni, että idean tulee lähteä suoraan omista ajatuksista ja sen tulee olla täysin oma idea ja että siihen en saa käyttää muita lähteitä apuna ja tämähän onkin ihan täyttä höpönpöppöä. Koen helposti matkijan tunnetta, jos otan mallia toisen taiteilijan työstä, vaikka kyse ei olekaan siitä inspiraatiota etsittäessä. Pitäisi uskaltaa lähteä tutkimaan ja niinkuin opettajanikin sanoi: "pölli hyvä idea ja jatkojalosta sitä". Tämän lauseen toteuttaminen on ollut minulle jokseenkin hankalaa, mutta kotitehtävänä luettava teksti avasi silmäni.

Toisena ongelmana huomasin itselläni tekstiä lukiessani, että ajattelen asioita välillä todella kapeakatseisesti, enkä ajattele boxin ulkopuolelta, jos idea ei synny heti, en ole onnistunut tehtävässä. Minua helpotti lukea, että eipä ne ideat aina muillakaan synny käden käänteessä, vaan ajatustyötä on tehtävä paljon.

Minun omat 7 ideoinnin ohjetta ovat: kaavojen rikkominen, omien rajojen ylittäminen, inspiraation haku luonnosta, uusien yhdistelmien kokeilu, ajatusten totaali nollaaminen ja alusta aloittaminen, kaikkien aistien käyttäminen sekä stressin hallinta -> en heti luovuta, kun alkaa  stressata.

Lopetan postauksen toiseen mielestäni itseäni kannustavaan ajatukseen Edward de Bonon lateraaliseksi ajatteluksi kutsuttuun lauseeseen : "kykyä etsiä ennakkoluulottomasti uusia ideoita, katsoa uusiin suuntiin, kyseenalaistaa olemassa olevia käsityksiä".

Näillä uusilla opeilla kohti uusia haasteita!

Kommentit

Suositut tekstit